Heheh =oD On tainnut tulla hiukan taukoa, hups =oP No, nyt kertoilen osan viime viikon tapahtumista, en ehkä kaikkea kuitenkaan kerkeä, sillä nukkumaan pitäisi jo mennä.
Eli. Tiistai aamuna heräsin reippaasti hieman kuuden jälkeen, valmistauduin lähtöön, söin ja kävelin juna-asemalle. Tietenkin meinasin mennä aseman väärälle puolelle, onneksi kysyin vastaani tulevalta naiselta, että mistä juna Helsinkiin lähtee. Olin menossa Karjaalle menevään junaan, whups =oP
Vaihdoin junaa Helsingissä, otin I junan, jolla pääsin Malmille. Löysin oikeaan paikkaan todella helposti, sisään pääseminen tosin tuotti hieman ongelmia. Piti painaa jotain kelloa, mutta en ensin tiennyt, kumpaa kahdesta vaihtoehdosta painaa. Plus joku hälytin soi koko ajan vieressäni, en ollut varma mitä siinä piti tehdä. Painoin kuitenkin oikeaa nappia, hälytys lakkasi ja pienen odottelun jälkeen pääsin sisään. Kysyin vastaanotosta tarkempia tietoja, kuulema sihteeri ei ollut vielä paikalla, joten joutuisin odottelemaan jonkin aikaa.
Istuin aulassa ja odottelin, kunnes sihteeri tuli paikalle. Jouduin jonoon ensimmäisenä, laitoin nimeni ja osoitteeni paperiin ja menin auditorioon istumaan.
Pian kaikki olivat paikalla ja aloitimme. Psykologi kertoili ensin hiukan sääntöjä ja sitten jakoi paperit, joihin meidän tuli kirjoittaa esseemuotoinen kertomus siitä, miksi halusimme juuri lähihoitajiksi. Se oli hiukan hankalaa. Hainhan paikkaan vain, koska kuulin, että sinne pääsevät kaikki sisään. Tietenkin siis oikeasti haluiaisin sinne opiskelemaan, mutta valitsin vaihtoehdoksi sen paikan, koska en halunnut pitää toista välivuotta.
Esseen jälkeen aloitimme oikean "kokeen". Siinä oli matemaattisia, äidinkielellisiä ja muistamista vaativia tehtäviä. Jokaiseen alueeseen saimme aikaa korkeintaan kymmenen minuuttia ja yleensä kaikkia tehtäviä ei saanut tehtyä. Kuulemma se ei ollut tarkotuskaan. Jeh.
Psykologi jakoi meille haastatteluaikataulut ja lähdimme luokkien eteen odottelemaan. Pääsin psykologin haastatteluun toisena, se oli aika mukavaa. Hän vain kyseli lähinnä motiiveista ja kertoili juttuja. Iisiä. Opettajan haastatteluun pääsemistä jouduin odottelemaan n. 20 minuuttia. Opettajakin vaikutti mukavalta, kertoili koulusta ja dissasi yliopistoa, tietenkin. Sain koulusta todella mukavan ja hyvän kuvan. Eli jos muut jutut menevät mönkään, en ole yhtään pahoillani tuonne "joutumisesta" =o)
Puoli yhden aikaan olin jo valmis, joten sain lähteä kotiin. Ensimmäinen juna Siuntioon lähti kuitenkin vasta puoli kolmen maissa, joten sain kierrellä hieman kaupungilla. Kävin Picknikissä syömässä, kiertelin foorumissa ja ostinkin jotain. Nyt en vaan enää muista, mitä se jotain oli. Hyvä lyhytmuisti minulla =oP
Kotona painuin suoraan pehkuihin. Junassa matkalla kotiin, nukahtelin vähän väliä, onneksi Kirkkonummi-Siuntio välillä kysytään edelleenkin matkalippuja, en siis aivan ajanut Karjaalle asti =oD Nukuin vielä silloinkin, kun äiti ja isi tulivat kotiin.
Kuuden aikoihin pakkasin laukkuni ja lähdimme äidin kanssa kohti Turkua. Minä ajoin. Heti kotipihalta käännyttyäni, ajoin väärällä puolella tietä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun ajoin autoa Suomessa. Loppumatka sujui kuitenkin kommelluksitta. Moottoritiellä oli ihana ajella, siitä oli yli seitsemän kuukautta kun viimeksi ajoin yli 50km/h. Ja nyt sai ajaa yli puolet kovempaa, oli vähän jänskää välillä =oD
Turussa vähän kierreltiin, ei ihan löydetty oikeaa katua. Vihdoin löysimme sen, saimme auton parkkiin ja menimme hotellillemme. Söimme hieman iltapalaa ja menimme nukkumaan. Olin edelleenkin todella väsynyt. Aamulla taas olisi herätys kuuden aikoihin.
Lähdimme kävelemään yliopistolle päin noin viisitoista yli seitsemän. Löysimme sinne todella helposti, mukava aamulenkkikin tuli samalla tehtyä. Äiti jätti minut luonnontieteiden talon luokse, menin sisään ja hain ilmottautumislomakkeeni. Täytin sen ja vein sihteerille. Koe alkaisi vasta tasan yhdeksältä, joten odottelin 45minuuttia, että pääsin auditorioon sisälle.
Saimme paperit eteemme ja tajusin aika pian, että jatkoon pääseminen tulisi olemaan jonkin todella mahtavan onnenkantamoisen tulosta. Olin unohtanut, että aukkotesteissä olen maailman huonoin. Olisi niitäkin voinut harjoitella. En ole ikinä tajunnut, mitä sanaa aukon kohdalle haetaan, en jos kyseessä ei ole monivalinta-aukkotesti. Eipä ollut.
Lähdin salista puolitoista tuntia ennen koko kokeen loppumista ja kävelin hotellille. Lepäilin vähän aikaa ja sitten lähdettiin äitin kanssa lounaalle. Kävimme amarillossa, söin kana fajitaksia ja äiti söi jotain kanapihviä tms. Siinä oli herkullisia nacho sticksejä mukana, njam!
Takaisin hotellille ruokalevolle ja kauppoille. Ostimme aamupalaa ja iltapalaa. Ostimme hesestä jätskit (turkkaritornadoita!!!!) ja kiertelimme kauppoja. Hotellille lepäilemään ja sitten pieni iltalenkki yliopistolle.
Tulokset tulivat kello yhdeksän, olimme paikalla viisitoista yli. Siellä oli vielä aika paljon porukkaa, odottelin hetken ja menin lukemaan naurettavat tulokseni. Pärjäsin hyvin ainoastaan käännöksen arviointitehtävässä, aukko- ja kirjatesti menivät totaalisesti perseelleen. Lähtöpisteenikään eivät todellakaan auttaneet asiaa, suurin osa hakijoista sai jo niistä pelkästään kymmenen pistettä minua enemmän.
Palasimme äidin kanssa hotellille, katsoimme hieman telkkaria ja kävimme nukkumaan.
Aamulla ylös, aamupalaa ja Turun amk:n etsimistä. Jätskiä ja kahvia Auran rannalla ja sitten kotia päin. Matkalla pysähdyimme jossain lasimestassa, söimme lounaat ja jatkoimme kotiin.
Pia ja pojat olivat jo siellä, Pialla oli ollut yövuoro, joten pojat olivat isillä hoidossa. Loppupäivä meni lepäillessä, voicen katsomisessa, netteilyssä, irkkailussa ja akkareiden lukemisessa.
Perjantai aamuna nousin puoli yhdentoista kieppeillä, kävin suihkussa, pukeuduin, käytin pojat takapihalla ja hyppäsin Piian kyytiin. Lähdimme Helsinkiin katsomaan leffaa, shoppailemaan ja suurinpana syynä kaikista: katsomaan HAPPORADION livekeikkaa Kamppiin.
Tennarilla ostettiin liput ja todettiin, että leffaanhan on vielä kaksi tuntia. Alkamisaika oli jostain syystä eri, kuin mitä nettisivuilla sanottiin. Ihmeellistä. Kävimme sitten kuitenkin ensin syömässä mäkissä ja sen jälkeen menimme leffaan. Kävimme katsomassa Rikkaat Rakkaat Ystävät (tai Rakkaat Rikkaat, sekotettiin se koko ajan), jossa oli Jennifer Aniston. Oli ihan ok leffa, vähän erilainen, ainakin loppu.
Sitten pienoista shoppailua, ostin itselleni uudet Blendin kengän (ruskeat vaaleanpunaisin raidoin ja nauhoin!!), valkoista kangasväriä, sekä hm-paitoja itselleni, Empulle ja Piialle, näytän sitten joskus mitä teimme.
Sitten olikin jo aika lähteä Kamppiin. Soundcheck oli menossa kun kipusimme yläkertaan, saimme hyvät paikat ja istuskelimme odottamaan keikan alkua. Saara tuli paikalle Ninan, jonka kanssa kävimme samaa lukiota, kanssa, olipa mukava nähdä pitkästä aikaa, joskin näkeminen oli kovin lyhytaikaista, sillä pitihän keikkaan keskittyä =oD
Keikan jälkeen teinimäisesti käytiin Piian kanssa pyytämässä nimmarit (IHQA!! xD) ja oltiinkin paikan ainoat yli 150cm henkilöt, great. Nimmarit kourassa ja hymyt herkässä. Hihi! Miten sitä voikin ihminen tulla näin pienistä jutuista onnelliseks? =oD Ja keikkahan oli tietenkin todella hieno, ensimmäinen mun kokema akustinen keikka, oli hienoa. Saara esitteli parit muut irkkiläiset, moikkailin ja lähettiin Piian kanssa kohti asemaa, koska pitihän sitä himaan jo päästä =o)
Istuskeltiin ja hassuteltiin asemalla hetkinen ja sitten hypättiin junaan. Knummelta Piia heitti mut Änille, jonne Emppu ja Maikkikin tuli jossain vaiheessa. Pelattiin aliasta ja kaikkea hauskuutta keksittiin(joo, niin vissiin =oP). Äiti haki mut kahentoista aikoihin kotiin, ei jaksanu kävellä, varsinkin ku äiti sano et vois hakee, jei!
Kotona melkeen samantien nukkumaan. Aamulla ylös yhentoista aikoihin, ihmettelyä kun oli muka lauantai, auringon ottoa ja illan suunnitelmien tarkistelua. Käytiin äitin kanssa kaupassa, ostin parit alottelujuomat illaks ja pitsatarpeita. Ja kaikkee muuta herkkua tietysti. Voi huoh, pitää kyl ottaa itteensä pikkuhiljaa niskasta kiinni =o/
Syötiin, katottiin telkkaa, netteilin. Kävin suihkussa, puin päälle ja laitoin lisäkkeitä hiuksiini. Alettiin tekemään pitsaa äitin kanssa, mä pilkoin paprikat, äiti teki taikinan, koska en halunnut, että mun kynsilakat jäis taikinaan jumittaan. Äni soitti, pyys hakee mut ja Helin niiltä, voitais samalla käydä automaatilla. No sehän sopi, tietenkin.
Tultiin kotiin, tehtiin pitsa loppuun ja jutskailtiin. Emppu tuli puol kymmenen jälkeen ja alettiin syömään pitsaa. Meikattiin Änin kanssa ja juotiin alottelujuomia juomapelin säestyksellä (ihan ku jotai juomapelii ois tarvittuki, pitihän ne juomat loppuun saada, joten mikäs itu siinä nyt sit taas olikaan? paitsi et oli hauskaa erään henkilön kustannuksella =oP).
Yhentoista jälkeen lähettiin Empun isän kyydillä Lumeen, hengailtiin ulkona sen aikaa, että Äni viimeisteli juomansa ja sitten sisään. Perinteinen vessareissu ensin ja sitten alas istumaan. Pian nähtiinki jo Jenni ja Kaisa, juteltiin ja halailtiin. Pian mentiinkin sitte jo tanssimaan ja siellä sitten oltiinkin melkeen koko ilta. Tanssittiin korokkeella Helin ja Jennin kanssa pääasiassa, uskalsi Emppu ja Äniki tulla ku Pelimies vihdoin tuli, hah! =oD Loppuillasta juttelin Minnan ja hänen kavereidensa kanssa, makoiltiin vähän aikaa väsyneinä sohvalla ja mentiin vikoiks minsoiks tanssimaan. Oli kyllä mukavata.
Äiti haki meijät joskus ennen neljää, pilkun jälkeen siis ja köröteltiin kotiin. Himassa en sitten jaksanukaan mennä nukkumaan, joten söin vähän, join pepsii ja netteilin. Seittemän aikaan en enää keksiny mitään tekemistä, vaan menin sänkyyn ja tietenkin nukahin.
Ennen kahtatoista äiti tuli herättämään ja nousin ylös. Söin aamupalaa ja menin ottamaan aurinkoa. Päivä meni pääasiassa ulkona makoillessa. Illalla kun iskä oli tullu mökiltä, lähettiin hakemaan Pian auto Linnaisista, et isi vois korjata sen.
Pia oli Linnaisissa itekin ja päätettiin sitten, että lähden hänen luokseen yöksi, kun en siellä ole vielä käynyt. Ajattiin kuitenkin äitin ja isin perässä (kolme autoa peräkkäin siis) Lauttasaareen, jätettiin Pian auto sinne ja suunnattiin matka kohti Vihtiä.
Pialla hieman iltapalaa, telkkaria, höpötystä ja netteilyä. Nukkumaan kahentoista aikoihin ja aamulla ylös kymmenen kieppeillä. Yritettiin leikata Pian nurtsii, mut ei saatu sitä ruohonleikkurii käyntiin, ku ei osattu oikeen. Sinne se viidakko viel jäi.
Lähettiin Siuntioon päin yhentoista aikoihin. Minun piti jäädä sinne, mutta sitten lähdinkin Pian mukaan haku-treeneihin. Oltiin vähän myöhässä, mutta ei se mitään. Ostettiin huoltikselta solerot ja jatkettiin matkaa. Luka ja Velmu oli kummatkin ihan superhienoja miähiä. Käytiin kaupassa, Pia osti vähän picnick-eväitä ja sit mentiin Rajasaareen. Pojat sai uida ja me saatiin syödä vihdoinkin. Olihan kello jo kolme.
Märkinä ja haisevina lähettiin Taliin tottistreeneihin. Mä istuin poikien kanssa autossa sillä aikaa, kun Pia ja muut pällisteli kentällä koiria. Nukuin ja luin kirjaa. Oltiin siellä varmaan jotain pari tuntii. Lähdettiin kotiin. Vähän eilen tehtyä pitsaa, hotellin varausta ja amk:n OIKEAN pääsykoepaikan etsimistä kartalta. Se onkin vähän pidemmällä kun se toinen. Onneks iskä tulee mukaan nyt, joten hän voi heittää mut sinne autolla, muuten kävelemään pitäis lähteä joskus kuuden aikoihin, sillä muuten ei välttämättä kerkeäisi =oP
Huomenna siis lähdetään illalla isin kanssa Turkuun, mä vietän pääsykokeissa keskiviikon (8-17) ja sitten tullaan kotiin. Toivotaan, että nää pääsykokeet menee paremmin kun ne yliopiston, Turku ois tosi kiva kaupunki asua =o)
Ja näköjään jaksoinkin melkeen koko viikon tapahtumat kirjoittaa, toivottavasti tuli ees kaikki tärkeimmät jutut. Eihän sitä voi tällasen ajan jälkeen enää muistaa, että mitä sitä on tulllu tehtyä milloinkin =oD
Nyt kuitenkin nukkumaan, että huomenna jaksaisi lukea hieman ruotsia ja täytellä tollaista amk:n kyselyhommelia. Tästä lähin päivittelen kyl hieman useemmin, että ei tosissaan mee tuntii kirjottamisessa =oD Hyvät yöt o/

4 kommenttia:
Heh, en siis ole ainoa väärälle puolelle eksynyt! :D
Itselläni oli autokoulun kakkosvaihe edessä heti Englannista tulon jälkeen. Kävin yksi ilta baarissa ja sotkin kotiin tullessa vähän kaistoja. Soitin seuraavana päivänä autokouluun ja lykkäsin kakkosvaihetta viikolla. :D
Hehee =oD Taitaa olla aika yleistä tämmönen töppäily =oD Ehkä se ajaminen alkaa kohta jo sujuu ihan rutiinilla, toivotaan ainaki =oD
Ja onneks mä menin kakkosvaiheeseen ennen ku lähin, muuten ne ois varmaan ottanu kortin pois jos semmonen mahdollisuus olis =oD
...sitä paitsi se ruohonleikkuri on rikki....vika EI siis ollut meissä=)
Noni!! Oltais siis selkeesti osattu, mut ei mekään nyt niin hyvii olla et rikkinäinen kone käyntiin saatais =oD
Lähetä kommentti