Miehellä on kiire pois

Mikä ihana aamu. Heräsin seitsemältä, kun Angela tuli huoneeseeni. Hän halusi minun ottavan hänen vaippansa pois, ihme lapsi. Amanda tuli etsimään Angelaa vähän ajan päästä, nauratti sitäkin Angelan touhut. Ikinä ei Angela tule huoneeseeni ennen aamupalaa. Paitsi tietenkin vapaapäivinäni. Aina.

Kelloni oli herättämässä puoli yhdeksältä. En jaksanut kuitenkaan nousta, joten siirsin herätystä tunnilla. Tunnin päästä siirsin herätystä toisella tunnilla, jonka jälkeen siirryin torkku-toimintoon. Puoli kahdentoista aikaan en enää jaksanut kuunnella puhelimen piipitystä joka kymmenes minuutti, joten otin kellon kokonaan pois päältä. Kahdelta heräsin, melkein pirteänä. Tällä kertaa oli pakko nousta ylös, sillä Valerie katsoi jälleen erästä saarnausvideotaan, ja siihen liittyvät "thank you Jesus" "hallelujah" "bless you lord" - huudot, pakottivat minut nousemaan ja laittamaan tietokoneestani Happoradiota soimaan. Ja kovalle.

Puin päälleni, pesin hampaani ja istuin koneella. Pasi olikin samaan aikaan mesessä ja kysyi jos voisimme ottaa videokeskustelun. Kävin hakemassa aamupalaa ja vein koneeni olohuoneeseen. Puhuimme puolisen tuntia (luulisin) ja lopetimme, kun Amanda tuli kotiin ja alkoi tehdä töitä. Unohdin, että tänään oli hänen kotona työskentely päivänssä. Kuten aina minun vapaapäivänäni.

Yläkerrassa valmistauduin lenkille lähtemiseen, aikaa siihen meni yli puoli tuntia. Valmistautumiseenhan aina kuuluu pieni netissä surffailu, ikkunasta ulos tuijottelu ja muiden aivan yhtä oleellisten asioiden mietiskely. Lähdin kuitenkin vihdoin ja viimein lenkille. Pelkästään kävelyosuus nosti hien pintaan. Lämpömittarini mukaan asteita oli reilusti yli kolmekymmentä, auringossa. Urheasti kuitenkin aloitin juoksemisen,

Hieman ennen matkani puoliväliä jouduin kuitenkin pysähtymään. Tescon kotiinkuljetusta hoitava mies viittoili minua hidastamaan ja hänen kohdallaan pysähdyin ja otin kuulokkeeni pois korvistani. Mies kysyi selvällä suomella, olenko suomalainen. Tuijotin miestä hetken (hän ei ehkä nähnyt tuijotustani, oli uudet lasit meinaan päässä) huuli pyöreänä ja sain vihdoin tokaistua, notta olenhan minä. Olin lenkille lähtiessäni laittanut SUOMI -paitani päälle ja siitä mies päätteli minun olevan suomalainen. Mies kyseli vielä jotain ja minä vastailin. En itse tajunnut kysyä mieheltä mitään, olin vieläkin niin pöllämystynyt ajatuksesta, että Ealingissa voi törmätä suomalaiseen. Mies toivotti hyvää juoksulenkkiä, minä kiitin ja jatkoin matkaani.

Jatkoin kuitenkin liian kovaa vauhtia, vieläkin ajatuksissa suomalaisesta Ealingissa. Puolessa välissä matkaa, tajusin, että juoksin liian kovaa ja että en pystynyt hengittämään kunnolla. Oli pakko pysähtyä, vetää pariin kertaan kunnolla henkeä ja vasta sitten jatkaa matkaa hieman hitaammalla temmolla.

Neljäsosa matka kotiin ja kauhea pistos kyljessä. Miksi näin käy aina?? Tiedän, että en osaa hengittää kunnolla, mutta silti on niin kovin ärsyttävää, kun pistos tulee. Sitkeästi kuitenkin jatkoin juoksemalla kotiin, tosin kävellenkin olisi minut varmaankin voinut ohittaa. Kotipihalla otin kuitenkin pienen loppu kirin ja rynnin kotiin. Vedin henkeä ulko-ovella ja avasin sen. Istuin keittiössä puoli kuolleena. Oli niin kuuma. Otin sukat ja kengät pois, jotta lattiasta tulisi viileyttä jalkojani pitkin muuhun ruumiiseen. En sentään kehdannut mennä lattialle makaamaan.

Alhaalla kun kerran olin, laitoin jauhelihan pakkasesta mikroon. Siitä saisin illalliseni. Ovikello soi ja minä menin avaamaan. Janet tuli portaisiin ja kun avasin oven, oli David siellä. Deeban kanssa. Janet ja Alfred eivät ole koskaan tavanneet Deebaa, joka siis on Davidin tyttöystävä (kova hinku Amandan veljillä näyttää olevan samalla alkukirjaimella alkavaan tyttöystävään, Simon & Sash ja David & Deeba..). Seurasi pienimuotoinen esittelykierros, minä palasin takaisin keittiöön vahtimaan sulavaa jauhelihaani. Vielä kestää, ajattelin.

Sain lihan vihdoin sulamaan ja kovin punaisena ja hikisenä lähdin yläkertaan suihkuun. Sitä ennen mainitsin Janetille tapaamastani suomalaisesta. Ei vaikuttanut läheskään niin innostuneelta asiasta, kuin mitä minä olin, ihme hemmo!

Pikainen suihku ja vaatetta päälle. Puin uudet punaiset caprini, sekä niskatopin. Meikkasin hieman ja menin alakertaan. Paistoin jauhelihani maissin kanssa ja sain hiukan Janetin keittämää riisiä. He söivät illallisensa samoihin aikoihin minun kanssani. David ei siis taaskaan ollut maininnut, kuka syömään oli tulossa. Jo toinen yllätys Janetille vähän ajan kuluessa. Silti vaikutti mukavalta sellaiselta.

Söin ruokani ylhäällä, olin netissä ja puhuin äidin kanssa. Äni tuli irkkiin ja puhuimme jotain erittäin viisasta ja filosofista, lähinnä Itäisen Suomenlahden rehevöittymisalttiudesta. Olemme niin kovin kultturelleja ja tietoisia ihmisiä. Kyllä me olemme. Minä ainakin. Mitä te oikein nauratte?

Valmistauduin lähtemään kurssille. Valmistautumiseni oli yhtä hyödyllistä, kuin juoksemaan lähtiessänikin. Tällä kertaa otin toiset uusista laseistani päähän, ne ihanan muodikkaat imago-lasit, joita pidetään vaikka pimeällä (niinkuin teinkin kotiin palatessani, sillä en halunnu rikkoa niitä laittamalla ne reppuun).

Sanoin heiheit lapsille, sain Lilyltä kehun laseistani, ja Amandalta kehun vaatekertani pirteydestä "You're not wearing anything black!". No, kaipa sekin oli kohteliaisuus. En kyllä edes omista kuin kahdet mustat (suorat) housut, yhden mustan t-paidan, mustat abiverkkarit ja hupparin sekä takkini. En mielestäni käytä mustaa kovinkaan paljoa. No, ehkä Amanda vain tarkoitti, että olen ylivärillinen. Räikeän punaisenpinkki toppini yhdistettynä punaisiin housuihin, riitelee ehkä hieman. Minua se ei haitannut, pidin niistä. Ja katseiden kääntäminen on aina hauskaa, varsinkin jos se johtuu pukeutumistyylistä.

Olin jo myöhässä kun lähdin kotoa kurssilleni. Perillä olin juuri tasan seitsemältä. Portista pääsin läpi ilman mitään kommelluksia. Luokassa oli ne tutut kaksi ihmistä lisäkseni, sekä joitain muita yliopisto-opiskelijoita. Opettaja tuli hieman minun jälkeeni, joskin hän oli ollut luokassa jo ennen minun tuloani. Luulisin.

Aloin heti tekemään sivujani, oli ongelmia FTP:n kanssa, serveri ilmeisesti nurin. Pitää siis julkaista sivut opettajamme omille sivuille. Viimeksi kuulema zappa serveri saatiin toimimaan vasta kurssin loputtua. Mukavata.

Pyysin opettajalta apua parissa jutussa ja siinä tuoksinnassa eksyin Happoradion sivuille ja opettaja halusi tietää, mikä ihme on happoradio. En kerennyt paljoa selittämään, kun hän jo halusi tietää muista suomalaisista bändeistä. Googlesta hakemalla, hän löysi wikipedia-sivun, jossa kerrottiin englanniksi suomalaisesta musiikista. Hän löysi montakin tuttua bändiä, mutta ei tiennyt, että ne olivat Suomesta. Minä en niistä bändeistä koskaan ollut kuullut. Musamakumme ovat ilmeisesti hieman eri laidoilta.

Jatkoin sivujeni tekoa, edistyin aika hyvin, kuitenkin loppuajasta tuli ongelmia ja jäin luokkaan opettajan lähdettyä. Loppujen lopuksi en jaksanut enää yritää ratkoa ongelmaa, vaan lähdin pois. Ulko-ovella kuitenkin tuli ongelma. En päässyt ulos. Automaattinen ovi ei enää ollut toiminnassa, enkä saanut sitä auki. Vartijaa ei näkynyt mailla halmeilla, joten tulin pois ovien luota ja aloin penkoa reppuani. Odotin, josko joku tulisi ja yrittäisi avata oven. Yritin näyttää kiireiseltä, enkä vain tyhmältä, kun seisoin siinä sisään lukittuna.

Vihdoin joku tuli portaista alas ja meni ulko-ovelle. Seurasin häntä, mutta ei hänkään saanut ovea auki. Eteiskaappiin tuli vielä kaksi muutakin, tyttö ja poika, jotka hekään eivät saaneet ovea auki. Tyttö lähti etsimään vartijaa. Vartija tuli ja käski vain vetää ovi auki. Tällä kertaa onnistuimme pääsemään ulos. Hip hurraa!

Lähdimme kävelemään kaikki neljä samaan suuntaan. Eipä aikaakaan, kun kuulin, että nuo samaiset tyttö ja poika puhuvat suomea. Oli siinä taas vähän aikaa ihmettelemistä, mutta toinnuttuani, kysyin heiltä suomeksi, ovatko he kenties Suomesta. Oli ihmetys heilläkin pienoinen. He esittelivät itsensä Ellaksi ja Jariksi. Kovin mukavilta vaikuttivat, eivät kovin vanhoja, sanoisin, että korkeintaan minun ikäisiäni, Ella ehkä hiukan vanhempi.

Juttelimme parisenkymmentä minuuttia ja sitten lähdimme eri suuntiin. Ulkona oli niin ihanan lämmintä, että en tarvinut takkia, vaikka kello oli jo yli puoli kymmenen. Tuli aivan Suomen kesäillat mieleen. Toivottavasti tällaisia iltoja on kesällä paljon.

Kotona juttelimme Amandan kanssa huomisesta. Angela siis on menossa syntymäpäiville, minä hänen mukanaan. Mennessäni hakemaan Angelaa, otan hänelle vaihtovaatteet mukaan, jätän automme hiljaiselle tielle, haen Angelan ja hyppään Angelan kanssa Brittan auton kyytiin ja menemme syntymäpäivä kesteille. Paikka on sen verran kaukana, että minä en sinne yksin pelkän kartan avulla uskaltaudu lähtemään. Eksyminen kun minulle on niin kovin helppoa. Toisaalta omaan mielestäni pettämättömän suuntavaiston, vaikkakin se välillä antaa vääriä suuntimia.

Istahdin koneelle ja söin kaupasta ostamiani tee-kakkusia, sekä pepsiä. Ai kuinka pepsi maistuikaan hyvälle pitkän ajan jälkeen. Salkkarien Kasperin mukaan: Nami.

Valerie tuli kotiin Gemman luota, puhui puhelimessa puolisen tuntia ja meni nukkumaan Amandan kanssa samoihin aikoihin. Minua ei syystä taikka toisesta kovinkaan paljoa vielä nukuttanut, joten lueskelin quotteja ja kuuntelin musiikkia. Happoja tietenkin, epäilitkö?

Nyt alkaa kuitenkin uni hieman painamaan, joten taidan tästä lähteä hammaspesulle ja nukkumaan. Huomenna pitäisi kuitenkin vielä se sitruunapuddingkin tehdä. Janethan sitä pyysi.

Eli hyvät yöt teille. Ihmisille sanon hyvät päivän jatkot, sillä ilmeisesti ja mitä todennäköisemmin, luette tätä päivällä, ettekä illalla, saatika yöllä.

"Minä saan sinut nauramaan, vaikka itket nyt ja uskot, ei huominen tulekaan, ei, ei, tule ei." No arvakkee ketkä