Noni! Nyt se on sitten tehty! Ihka omat nettisivut! On vielä aika vaiheessa, mutta silti jo kaksi sivua saanut aikaan! Ihanaa! Täällä voi käydä kurkkimassa. Olen ihan innoissani niitä nyt tässä varmaan yli viisi tuntia tehnyt. Mennyt aika kuin siivillä. Kellokin taas jo vaikka mitä.
En tänään sitten jaksanutkaan alkaa lukemaan. Huomasin päivällä, että en minäkään aivan ilman ruokamyrkytysoireita päässyt. Maha kipeä ja.. no arvaatte varmaan. Kävin kuitenkin hakemassa ruokaa, Mäkistä tietenkin, kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin. Kävin myös M&S:stä ostamassa herkkuja, aivan liikaa herkkuja. Lähinnä suklaaherkkuja. Unohdin kuitenkin ostaa suolaista, esim sipsejä, niin on hiukan huono olo tällä hetkellä. Alhaalta kävin nappaamassa parit kylmät uudet perunat, mutta en jaksanut alkaa edes voileipää tekemään, kun voi oli niin inhottavasti joidenkin ruoan tähteiden takana, ärh.
Katsoin puolella silmällä nelosen elokuvan, en muista enää nimeä. Oli kuitenkin vanha, siis nähty. Green Wingin uusinta piti tietenkin katsoa, mutta sekin meni ohittain ohi kun niin innostuin näistä sivuistani. Toivottavasti huomenna olisi aikaa tehdä niitä päivällä, muuten valvon taas aivan liian myöhään, kun en kuitenkaan malta ajoissa lopettaa =o/
Mutta nyt voisin mennä pikaisesti hammaspesulle ja sitten nukkumaan. Olisi kiva saada kommentteja noista sivuistani. Korostan kuitenkin, että ne ovat todella kesken, kummatkaan (!) sivut eivät ole keskittyneet, kuten halusin niiden tekevän, vaan ne ovat vasemmassa laidassa. Tajuatte varmaan mitä tarkoitan, kunhan katsotte ne. Pitää joltain viisaammalta kysyä, mitä tehdä, sillä html-koodissa ne ovat keskitettyinä, mutta eivät sellaisena kuitenkaan näy. Toisaalta, voisin myös katsoa sivun lähdekoodista, jos siellä on jotain erilailla. Hmm.. Sormia syyhyttäisi tehdä se heti, mutta pakko on mennä nukkumaan. Huomenna kuitenkin taas työpäivä, kurjuus. Siis kurjuus etten heti aamusta pääse sivujeni kimppuun, ei siksi että joudun tekemään töitä. Koska töiltähän nämä eivät pahemmin tunnu. Varsinkin kun on vain parisenkymmentä päivää jäljellä. Voi ei, mitähän siellä kotona odottaakaan!

3 kommenttia:
anni fiksaa. =)
sul on nyt se sivun leveys vaan 732px, jonka mukaan se sisältö onki keskellä. eli heitä sen tilalle (rivi 12, div style="text-align: center; width: 732px;") vaik width: 100%
ja mul on sellanen fiilis, et toi laskuri ei toimi..?
antaaks tää oikeesti käyttää html:ää?
Kiitos Äni, olet mahtava =oD
Lähetä kommentti