Puoli yhdeksäksi kouluun. Ei millään olis jaksanut nousta ylös. Junassa onneks sai taas jälleen kerran nukkua.
Ensimmäisellä tunnilla oli ensiapua. Oli tosi kivaa, joskin käytiin vaan läpi teoriaa. Ensi kerralla kait jo sitten harjoitellaan puhallus-painallus elvytystä ja sen semmosta. Seuraava tunti olikin sitten sosiaalihuoltoa. Se oli vähän outo aine, toisaalta ihan mielenkiintosta, mutta silti vähän ei hirveen jees. Tehtiin yksi ryhmätyö ja esiteltiin se, ei oikeen mitään ihmeellistä ollut siellä. Hoitotyö kakkosta oli vikoilla tunneilla, saatiin jonkun lääkeyhtiön sponssaamat verensokerin mittauslaitteet omaks. Ihan kiva juttu. Saatiin ryhmätyöaiheet, mä sain vuodepesun ja joudun näyttämään sen koko luokalle sen toisen meijän ryhmäläisen pojan kanssa, joka ei ikinä melkeen puhu mitään. Tai puhuu, mutta tosi vähän, hiljaa, oudosti ja pätkittäin. Great. Plus et se on vähä pelottavan näkönenki =oP
Kotiin päästiinki sitten jo aikasemmin, olikohan peräti nelkytviisminsaa ennen ku tunti ihan ihan oikeesti ois loppunut. Kerkesin siis puoli neljän junaan ja olin kotona jo neljän jälkeen. Ihanaa. En muista koska oon viimeks tullu siihen aikaan kotiin koulu- tai työharjottelupäivänä.
Kotona tein ruokaa, katoin telkkaa ja katoin telkkaa ja katoin telkkaa. Jee. Mittasin omaa ja äitin verensokeria verensokerilaitteellani ja pistelin meitä sormiin. Sain jo luettua meijän esitelmää varten tarvittavat jutut, joten seki on nyt niinku vähän niinku valmis. Jei. Tai siis ei lähelläkään valmis, mutta eipä tarvitse sitä enää lukea. Kiva kiva =o)
Blondin kosto 2 ja meseilyä. Äniltä tupariyöpaikan varaamista (pitää olla ajoissa liikkeellä =oP), naurua kemistien lehdelle (inside läppää meille) ja sen semmoista. Nyt kuitenkin nukkumaan, huomenna on aikainen ylösnousu, kuudelta kun pitää vielä suihkussakin käydä. Joopati joo, hepoti hei o/

2 kommenttia:
Toivottavasti se pelottavan näkönen poika ei lue sun blogia. Huu-uuu... Joo, ei saa tuomita ulkonäön perusteella. Tuhmaa. Mutta niin ihminen tekee...???
Joo ei saa nii. Mut silti ton kanssa tulee olee niin hankala tehä se esitelmä, ku se ehkä hyvänä päivänä sanoo kolme sanaa tunnissa..
Lähetä kommentti