keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2006

It's raining stars!

Tai no, sataisi jos olisin saanut ne kiinnitettyä kattoon sillä erittäin kuivuneella valkotarralla. Ehkäpä ihan hyvä että en saanut, voisi olla hieman ongelmallista nukkua kun ne kaikki sakarat pistelisivät sängyssä kääntyillessä.

Päivässä ei taaskaan ollut mitään erikoista. Heräsin yhdentoista aikoihin kun äiti soitti, en jaksanut vielä nousta ylös, joten seuraavan kerran heräsin yhden aikoihin. Laitoin radion päälle ja loikoilin sängyssä kahteen asti. Puhelin soi taas ja nousin ylös vastatakseni. Lehtimyyjä. Tilasin sitten Roope-Sedän vuodeksi. Minulle ei saisi antaa valtuuksia tilailla mitään. Mutta kun myyjä oli kiva ja seitsemän kuukautta sai ilmaiseksi ja mukana sain vielä yhden numeron Cosmopolitania sekä 2007 vuoden Roope-Setä kierrekalenterin (siellä on pieniä sarjakuviakin!!), niin pitihän se ottaa =oD

Siivoilin hiukan huonettani ja päivittelin pöytäkonetta, piti virustorjunnat laittaa uusiksi. Menin alakertaan aamupala/lounaalle, kello oli kolme. Söin ja lueskelin Seiskoja, oltiin ilmeisesti naapurin tädiltä saatu niitä. Olipa joukossa sekin, missä Mr. Lordi komeilee kannessa ilman maskia. Ihanaa. Eipä siellä itse lehdessä kerrottu mitään kovinkaan ihmeellistä, mitä en jo olisi tiennyt aikasemmin, naamankin näin netistä silloin kun siitä niin kohistiin. Mutta nytpä olenkin jotenkuten perillä Suomen julkkisjuoruista. En esimerkiksi tiennyt mitään Rasmuksen Laurin ja PMMP:n Paulan seurustelusta. Nytpä selvisi sekin (no, kuulin Rauman matkalla jotain tuohon viittaavaa, mutta nyt luin sen oikein lehdestä, pakko olla totta!! =oP ).

Äiti ja isi tuli kotiin, käytiin äitin kanssa kaupassa ja nähtiin Reijo, entisen hoitotätini mies. Olen kuulema kasvanut siitä kun heiltä lähdin, mitenkäs siinä nyt niin on päässyt käymään? Eihän siitä ole kuin kuusitoista tai seitsemäntoista vuotta =oD

Kotona hieman jätskiä ja meseilyä ja blogailua ja telkkuilua ja lukeilua. Ensimmäinen yhteys telkasta, Akkareita, iltapalaa, Sinkkuelämää ja matsin loppua. Nyt blogailut ja sitten vissiinkin nukkumaan. Huomenna on aikainen herätys, joskus kuuden aikoihin. Lähden taas äidin ja isin mukana töihin, ehkä käyn shoppailemassa tai jotain. Saa nähdä mitä muka shoppailen, kun rahavarat ovat pyöreä nolla. Jos Valerie maksaisi £40 velkansa, saisin kaikki rahani vaihdettua punnista euroiksi ja voisin ostaa itselleni kaikenlaista. Uusi kännykkä ja PSP2 ovat ensimmäisinä hankitalistallani. Voipi olla että sen jälkeen ei rahaa oikeen muuhun jää. Mutta se on sen ajan murhe. Nyt unille. Moikat.

4 kommenttia:

sea kirjoitti...

Semmosia fosforitähtiä? Kokeile valkosta muovailuvahaa jos et halua sinitarran näkyvän läpi. Mulla toimii muovailuvaha oikein hyvin! Ollut seinässä jo pari vuotta. :)

Elina kirjoitti...

joo just niitä =o) mul on kyl valkosta sinitarraa, ostin lontoosta ku muistelin, että en oo täällä sellasta nähny. nyt pitäis vielä löytää se paketti jostain, et saisin noi tähdet kiinni =oP

ja noitten mukana tuli semmonen klöntti jotain valkosta juttuu (varmaan sinitarraa just) mut se oli niin vanhaa, et oli ihan kovaa ja kuivunutta, et ei voinu käyttää =o(

mut jos en löydä sitä valkotarraa mistään, täytyy hommata tota muovailuvahaa, kuulostaa hyvältä idealta =oD

sea kirjoitti...

Mulla tuli kanssa aikanaa ihme kökkö kuivunutta "valkotarraa". Suomessa ei juu ole näkynyt, siksi muovailuvahaa ostinkin. :)

Elina kirjoitti...

mikähä ihme se kökkäre sit oikeen on.. jos siin oikeesti onkin joku tarkotus, ettei se ookaa kuivunu jos kerta molemmilla oli sama juttu =oP

täytyy kyl siivota toi mun huone jos sieltä sitä valkotarraa vaik löytyiskin =oD jos ei löydy ni alan metsästämään sitä muovailuvahaa =oD