Aamulla aikasin (niin varmaan) ylös. Pojat läähätteli ja haukkuili ja halus rapsutuksii ym ym ym. Ei saanu hetken rauhaa, joten nousin joskus yhentoista aikoihin.
Kävin hakemassa postin, HESOTEsta tuli viimein postia, kuten myös lääninhallituksen yhteishausta. Lääniksen kirjeessä luki, että en päässyt sisään. Samaisessa kirjeessä luki myös, että en ollut osallistunut valintakokeeseen. Siis niinkun että WTF?? Muistaakseni kyllä olin siellä, sen puolesta todisti myös HESOTEn kirje, jossa oli pääsykoepisteeni. Sain kahdeksan pistettä asteikolla 1-10, joten ei se nyt aivan kovin surkeasti mennyt. Korkeakouluasteikolla sain nelosen. HESOTEn kirjeessä luki myös, että valintapäätöksista tulee toinen kirje. Nyt odottelen sitä saapuvaksi huomenna, mutta jos mitään ei näy, ei kuulu, soitan sinne ja kysyn, mistä kiikastaa. Otti kyllä jonkinverran päähän.
Laitoin pyykkikoneen päälle, kävin suihkussa, tein lounasta ja söin sen ulkona koivun alla. Heitin pojille hieman palloa ja keppejä, ripustin pyykkejä kuivumaan ja laitoin vielä toisen koneellisen päälle. Luin kirjaa ja otin hieman aurinkoa, samalla kuunnellen Happista erittäin pitkään aikaan. Ihan suoraan levyltä siis. Koneella kyllä tulee kuunneltua vähän väliä =o)
Menin sisälle, luin vähän kirjaani ja torkuin hieman. Äiti ja isi tulivat kotiin, heitin äitin työkaverinsa tytön häihin (onnea sinne vaan), tulin kotiin ja aloin tekemään brownieksia Pialle. Sain sen uuniin juuri ennen kun Pia saapui.
Loppuilta kuluikin lukiessa, telkkaria katsoessa ( Go Englanti!!!), irkatessa ja meseillessä. Raumalle lähtöä pitää järjestellä =o)
Nyt nukkumaan, että huomena jaksaa herätä aikasin tekemään Jell-o-shotteja. Saas nähdä mitä niistäkin tulee =oP

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti