Ihana aamu! Olin jopa hieman pirteä, johtuen eilisestä "aikaisesta" nukkumaan menosta. Ylöskin noustiin vasta hieman kahdeksan jälkeen, lapset nukkuivat pitkään ja olivat huoneessaan pidempään kuin normaalisti, johtuen lähinnä Amandan pitkään "nukkumisesta".
Hammaspesulle, pukemista ja irkin vilkuilua. Valerie tuli kotiin, jäi kirkon jälkeen serkulleen yöksi. Kylvetimme ja puimme lapset ja aloitimme siivouksen. Tiskasin astiat ja söin aamupalan. Imuroin olohuoneen ja yläkerran rappuset ja jätin imurin lastenhuoneeseen. Oli jotenkin löysä olo, joten lepäilin hieman lukien vanhoja quotseja.
Jatkoin imuroimista, oman huoneeni imuroin aika tarkkaan, että olisi Saijalle sitten paremmat oltavat kun tulee tänne, jos siis Valerie ei imuroi huonetta sen ollessa tyhjillään. Vielä alakerran portaat ja matto ja se oli siinä. Viimeinen imurointi tässä talossa! Luulisin =oP
Pyyhin vielä vähän pölyjä ja vein roskapussit pois. Lapset söivät alakerrassa lounasta, Valerie pesi pyykkiä, Amanda oli lasten kanssa ja minä olin koneella. Valmistelin muutamia juttuja torstain kurssia varten, nyt ei tarvitse sählätä sisällön kanssa, kunhan saan ulkoasun kuntoon, niin se on siinä. Toivottavasti kaksi tuntia riittää kaikkeen =o/
Menin alakertaan ja istuin Amandan ja lasten kanssa ulkona jonkun aikaa, sitten tuliki niin kylmä et oli pakko tulla sisälle. Kävin kylvyssä ja kävin hakemassa lounasta kun Simon ja Sash isineen viimein tuli. Toi ruokaa eilisiltä juhlilta ja niitä sitten syötiin. Vein ruokani ylös ja jotain erittäin hyödytöntä puuhastelin. Valerie luki sähköpostia etc.
Amanda meni lasten kanssa kävelylle, mä jatkoin turhaa toimintaani koneella. Ennen kuutta aloin kuitenkin lukemaan ja alleviivaamaan kirjaani. Kuitenki lapset tuliki kylpyyn jo vähän kuuden jälkeen, joten en oikeen kerenny mitää lukemaan.
Lapset kylpyyn, rasvaukset ja iltasatu by Amanda.
Ite tulin huoneeseeni ja meseilin sekan äitin kanssa ja huikkasin #nakki_--:n että nyt luen, joten siis en ole täällä. Kyllä. Näin tein. Luin tunnin verran kirjaani, sain seittemän sivuu luettuu, mikä oli aika saavutus, koska alleviivasin yli puolet niistä sivuista ja kirjottelin muistiinpanoja samalla. Huh. En kyl tiiä onko tossa alleviivaamisessa mitään järkee, en kuitenkaan kerkeä lukemaan kirjaa kolmatta kertaa, joten mitä ihmeen itua on alleviivata? Plus et ku alleviivaan koko kirjan, ni sehän olisi sama jos vaikka vain lukisin koko kirjan uudestaan. Voi huoh.
Ysin aikoihin lopetin lukemisen ja jatkoin irkkailua. Telkkarista tuli Prison Break, joten sitä kattelin sivusilmällä. Vielä vähän irkkailua ja uutta musaa, Stellaa, kuunteluun. En oo kuullu niiltä ku sen yhen biisin, se jää kantaa tsydeemi, sitäkin luulin indican biisiksi, joten inhosin sitä. Oon aika mestari luulemaan biisejä toisten tyyppien tekemiksi, kun mitä oikeesti on. Joskus luulin että Pois Kalliosta oli Olavi Uusivirran. Miten sitä voikaan ihminen olla niin tyhmä?
Mutta enisveis. Jos sitä nyt koittais nukkumaan mennä. Joten yöt rakkaat ja vähemmän rakkaat lukijani, viettäkäähän rauhaisa ja unellinen yö <3

3 kommenttia:
No sen alleviivaamisen ideana onkin se että se alleviivattu asia jää ikäänkuin paremmin mieleen kun sä joudut ajattelemaan että tämä asia on tärkeä ja miksi se on niin tärkeä että alleviivata se. You see..?
Aaaaa =oD No nyt aukes =oP
Ehkä kyl joo saatan lukee sen alleviivatun tekstin ainaki pariin kertaan, toivottavasti se sit jää paremmin mieleen =o)
No tietenkin oon =o) Ei must ainakaan ois kivaa mennä asumaan paikkaan joka on ihan hirvees kondiksessa. Toivon kyl silti et Valerie siivois täällä, koska lapset laittelee mun hiuksii koko ajan, joten tää lattia on ihan täynnä mun hiuksii =o/
Mut hitto, kohta oon kotona!!
Lähetä kommentti