tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Pop

Tänään oli aika normaali päivä. Kylvetin ja puin lapset ja alotin siivoomisen. Söin aamupalan ja tiskasin tiskit. Imurointia, pölyjen pyyhintää, roskakorien tyhjennystä ja semmoista. Tyhjensin vielä imurin pölytonkan ja tietenkin onnistuin tiputtamaan sen jalkapöytäni päälle, ei edes ollu sukkaa jalassa. Sattu vähän, autsis =o(

Leikin hetken lasten kanssa, Nupan mummu soitti ja juteltiin jonkun aikaa. Vielä vähän aikaa leikkimistä lasten kanssa ja sitten kylpyyn. Loikoilin siellä ihanan lämpimässä vedessä hetkisen, nousin ylös ja puin päälle. Alakertaan kun lapset oli siellä jo lounaalla. Ittelleni tein ruuaks tonnikalaa, kananmunaa, paprikaa ja salaattii. Ja yksi munkki tietenki, onhan nyt vappu =o)

Lapset leikki äitinsä ja isänsä kanssa alhaalla ja joissain vaiheessa lähti Simonin ja Sashin luo. Sillä aikaa mä luin kirjaani ja otin pienet tirsat, väsytti taas aivan mielettömästi.

Heräsin ja luin samalla kun katoin Viidakon Ykää. Lapset tuli kotiin ja V teki niille ruoaksi voileipiä. Lapset ylös, hain niitten muumimaitomukit ylhäältä ja tiskasin. Lämmitin maidon ja vein ne ylös. Kylvetin ja laitoin lapset sänkyyn. Valerie lähti vähän ajan päästä läheisille markkinoille.

Odafe lähti takas Lagosiin kuuden aikoihin ja sanottiin moikat. Se tulee takas vasta joskus kesäkuussa, eli en mitä todennäkösemmin nää sitä enää. Lupas soittaa puhelimella moikat ennen kun lähden =oD

Tein itselleni illalliseksi leipää ja popkorneja ja otin parit jugurtit jääkaapista. Sitten telkkaria, Matrixia ja teho-osastoa.

Hammaspesulle ja nukkumaan. Hyvät mitkä-tahansa-jatkot o/

Ei kommentteja: