Aamu oli taas aika normaali. Vein Angelan kouluun ja söin aamupalan. Söin kaksi jugurttia ja kaksi leipää, joiden päällä oli paistetut kananmunat. Ja join teetä, tietenkin. Menin ylös etsimään jotain hyvää muffinsiohjetta, huomena Angelan koulussa on kakkumyyjäiset, niin pitää viedä sinne jotain.
Leivottiin Lilyn kanssa omenarusinamuffinsseja, mutta ei ne oikeen ollu hyviä. Oli se ohjekin ihmeellinen.
Hain Angelan koulusta, lapset söi lounaan ja vein ne toiseen kouluun. Tulin kotiin ja aloin leipomaan lisää muffinsseja. Suklaisia tällä kertaa. Tein perus tiikerikakkutaikinan, mutta vain suklaaosan. Lisäsin joukkoon suklaahippuja ja laitoin muffinssivuokaan, sellaisiin paperisiin muffinssijuttuihin.
Sillä aikaa kun muffinssit olivat uunissa, luin pääsykoekirjaa. Muffinssit ulos uunista, tiskasin astiat ja lähdin lenkille. Jaksoin jälleen kerran juosta koko lenkin, pitää ehkä kohtapuoliin alkaa pidentämään matkaa, koska tuntuu siltä että jaksaisi vielä vähän aikaa. Hengästymisenkin huomaa vasta kotona =o)
Kävin suihkussa ja luin taas kirjaani. Sain ensimmäisen englanninkielisen kappaleen loppuun, enää kaksi jäljellä ja koko kirja on luettu. Sen jälkeen luen sen uudestaan tehden muistiinpanoja, vaikka olenkin todella huono siinä, en tiedä mikä on oleellista ja mikä vähemmän oleellista. Kyllä se varmaan silti auttaa muistamaan asioita paremmin.
Hain lapset koulusta, Lily aloitti kiukuttelun kotona. Ei suostunut syömään. Vihdoin ja viimein (pienen uhkailun, lahjonnan ja kiristämisen) jälkeen, se suostui syömään, tosin mun oli syötettävä sitä.
Tiskasin astiat, menin ylös ja otin Lilyn keskikerroksesta mukaani. Siitäkin synty pienimuotoinen taistelu. Kylpeminen oli osittain yhtä tuskaa, onneksi kuitenkin jossain vaiheessa Lily lopetti kiukkuamisen ja kun sille antoi vähän periksi, meni loppuilta helposti. Lily sänkyyn ja maidot kummallekin. Hyvän yön suukot ja nukkumaan.
Itse söin illalliseni ja meseilin. Telkkarista dokumenttia 50 kiloa laihduttaneesta naisesta ja Matrixin päätösosa.
Huomena piti olla mun vapaapäivä. Olin jo sopinut, että näen Barbaran ennen kurssille menoa, mentäisiin siihen samaan thai-ravintolaan, missä viimeksi oltiin. No kuten ehkä tajusitte, meni jutut vähän mönkään. Amanda kävi äsken sanomassa, että huominen ei olekaan vapaani. Ainahan torstai on ollut vapaapäiväni! Olisi siitä pikkaisen aikaisemmin voinut sanoa. Ottaa päähän. Nyt pitää perua tapaaminen Barbaran kanssa. Enkä saa edes nukkua pitkään. Olisin tarvinnut kunnon yöunet, että huomena kurssilla tajuaisin edes jotain. Aaargh!!!
Katson silti Matrixin loppuun ja menen nukkumaan vasta sitten. Ottaa sen verran päähän, että en aivan heti untakaan saa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti