sunnuntai, toukokuuta 28, 2006

MäsMäs

Vapaapäivä. Aamulla olin aivan sekaisin päivistä. Tarkistin kalenterista kahteen kertaan, että tänään todellakin oli lauantai, eikä perjantai tai sunnuntai. Ylös nousin vasta kahdentoista pintaan. Aamupalaksi eiliset herkkujämät. Lounaaksi pitsaa, taas. Tosin se ei näyttänyt kovinkaan pitsalta, lähinnä piiraalta. En saanut käyttää uunipeltiä, sillä Janet tarvitsisi sitä huomisiin kihlajaisiin.
Siinä se pizza sitten on. Herkullisen näköinen, eikö totta =oD

Päivä meni suurimmaksi osaksi vaan lepäillessä ja netteillessä. Päivitin hiukan sivujani
ja juttelin Saijan kanssa. Jos en vielä ole maininnut, niin Saija tulee tilalleni hoitamaan lapsia heinäkuussa. Jei!

Kuulin myös, mitä huomisissa kihlajaisissa tapahtuu. Me tanssimme rumpujen säestyksellä täältä Simonin ja Sashin talolle. Mukavaa =o/ Minähän siis en osaa tanssia, joten siitä tulee tuskaista. Lisäksi katson lapsien perään, etteivät he juo aikuisten laseista ja pissaile housuihinsa. Kivvaa =o/

Iltapalaksi hieman custardia. Suihkua ja nukkumaan. Nyt heti.

Ai niin, piti vielä mainita. Mikä kumma siinä on, että Happoradio joko jätetään mainitsematta joka paikassa, tai sitten jos se mainitaan, sen nimi kirjoitetaan väärin? Se on H-A-P-P-O-R-A-D-I-O, ei haposade. Hei kamoon ihmiset!! Skarpatkaa!!! Ärsyttävät tuollaiset muka journalistit!!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm... Mielenkiintosen näkönen pitsa...

Elina kirjoitti...

se onki pannupitsa!!!! ihan selkeesti =oP

Elina kirjoitti...

kyl kirjottelen tänne.. ne kotisivut ku on mun omatekemät, ni en sinne osaa mitää blogihommelii tehä, ni ois hankalaa aina muutella sitä silleen kivasti, tai ainaki luulisin et ois =o)

mut siis joo tänne jatkan kirjoittelua =o)

Anonyymi kirjoitti...

Happosade xD siis kamoooon!

Elina kirjoitti...

haha =oD

siis ku oiski vaik happosade (happoradion ja sadetanssin yhdistelmä) mut se oikeesti oli vaan yhellä peellä!!! haPosade =oO ne ei siel kalevas osaa ilmeisesti kirjottaa ees kieliopillisesti oikein... huoh