En osannut päättää, että kummalla nimellä tarinan teen, joten tein kummallakin:
Kjafu päätti syntyä maailmaan eräänä pyöreänä aamupäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli omavarainen ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä ei kiusattu.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan lusikat, niinpä mielipuuhaksi tuli keräilykortit.
Kjafu kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin mukavaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä punaiset silmät.
Dooriksista seuraten hän oli erittäin jankkaaja. Lempiruokaansa muovipuuroa hän sai työskennellen aerobikalustana.
Kjafu tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo mennessään poliisiasemalle.
Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.
Sen pituinen se.
Ja oikee minä:
Elina heräsi maailmaan eräänä hiilostavana päivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli vihattu ja he elivät rikkaudessa. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä ei moksittu.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan miehet, niinpä mielipuuhaksi tuli kirjekuoret.
Elina kehittyi kuudennellakymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Ystävistä huolimatta hän oli suuresti v-mäinen. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen vankilakundina.
Elina ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa. Alkoholia hän juo kertoessaan huonoja uutisia.
Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.
Sen pituinen se.
Löytyi täältä. Ja monesta eri blogista, ei niitä nyt jaksa alkaa erittelemään =oD
perjantaina, toukokuuta 05, 2006
Khihihii
Tarinan kertoili
Elina
@
18:33
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti