Mikä ihana aamu! Sain nukkua rauhassa ja nousinkin vasta yhdentoista aikoihin. Puin päälleni ja menin alakertaan aamupalalle joskus kahdentoista aikoihin. Söin mitä normaalistikin, weetabikseja, mutta tulin todella täyteen. Oli melkein ähky. En ymmärrä miksi. Istuin vähän aikaa paikoillani ja sitten lähdin kaupoille. Halusin ostaa lounaaksi jotain herkullista.
Kävin ensin Sainsbury'ssä, ostin sieltä kanaa, miniluumutomaatteja, salaattia ja pari pikku pussii hula hoopseja. Sitten pikasesti käväsin Morrisonilla ja ostin feta-oliivi sekotusta, hillo tea cakeseja ja Now-juorulehden. Kotiin pikapikaa, ruuat jääkappiin ja lenkille valmistautumaan.
Tuuli ihan todella paljon ja juokseminen vastatuuleen oli vähän inhottavaa. Kuitenkin jaksoin todella hyvin, kotiin tullessa en ollut läheskään niin hengästynyt kuin yleensä. Mukavaa. Voisin siis ehkä hiukan pidentää lenkkiäni, en vain vielä tiedä miten paljon ja mihin päin. Tuumaillaan =o)
Kotona tein heti itselleni pasta-kanasalaattia, tuli erittäin hyvää. Söin ja kävin suihkussa. Luin tunnin verran kirjaani ja aloin valmistautumaan kurssille lähtöön.
Lähdin taas hieman liian myöhään, mutta koska opettaja ei tänään olisi edes paikalla, ei sillä ollut niin väliä. Tunnilla tein sivuni kokonaan uudestaan, saa nähdä mitä niistäkin tulee. Toivottavasti saisin edes pakolliset jutut valmiiksi, että saisin jonkin näköisen todistuksen suoritetusta kurssista.
Kotona tulin suoraan koneelle, irkkailua, meseilyä, LORDIN finaalin pääsyn tuulettelemista ja hiukan telkkaria. Meni taas vähän myöhäseksi tää nukkumaan meneminen, vaikka piti oikeasti mennä ajoissa nukkumaan. Kökkö. Mut nyt meen, ihan kohta, käyn ainaki hammaspesulla pikaisesti. Moiks!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti