perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Röh röh sanoo sika, missäs nyt on oikeen vika?

Eli siis. Aamulla nousin vasta puoli kaheksan kieppeillä, pesin hampaat ja odottelin lapsia kylpyyn. Valerie pesi tyttöjen hampaat, mä puolestani kylvetin. Valerie laitto Angelan valmiiks, minä Lilyn. Nopeesti omat vaatteet niskaan ja Angela koululle.

Kotona pesin kompostiastian ja kenkieni pohjat. Kettu oli ilmeisesti käynyt jättämässä jätöksensä meidän pihapolulle ja siinä kiireessä kun Angelaa lähdin kouluun viemään, en tietenkään huomannut väistää mitään epäilyttäviä kasoja. Silleen juu. Pesin kengät takapihalla puutarhaletkulla, ni eiköhä sitte Lilyki leikkiny siellä mun kanssa. Sillä letkulla. Siinä vaiheessa kun se kysy, että "What is this?" ja mun vastaus siihen oli "It's a garden hose."-tyyppinen, olis pitäny hälytyskellot alkaa soimaan. Joku oli ilmeisesti painanu hälytyksen torkulle, ku en mitään tajunnu ku vasta sitten ku tunsin vesisuihkun jalassani. Mahtavuutta. Onneksi Lily kuitenkin säikähti itekin siitä äkillisestä tapahtumasta, että irrotti otteensa siitä liipasimesta, enkä siten kastunu kun vaan pikkusen. Ja onneksi oli farkut. (On muuten aika coolia sanoa, että astuinpa sitten ketunpaskaan. Vielä khuulimpaa on sanoa, että se kettu oli Lontoolainen.)

Tiskasin astiat ja söin aamupalan. Kävin netistä etsimässä Siman ohjeen ja kirjoitin ylös. Alhaalla tarkistin tarveaineiden määrän, ja totesin, notta kauppaanhan sitä on lähdettävä.

Valerielta lupa ja Lilykin vielä mukaan. Käytiin lähimmässä kaupassa, sattui olemaan Tesco. Sieltä löytyi kaikki tarvittavat ja vähän ylimääräistäkin. Taas kerran. Toisaalta huomennahan alkaa jo viikonloppu, että ehkä oli ihan sallitut ostokset kuitenkin.

Kotona aloin heti tekemään simaa, keitin vettä ja sokereita mittailin ja sitruunatkin kuorin ja viipaloin. Sain sen justiinsa sopivasti valmiiksi ennen kuin piti Angelaa lähteä hakemaan.

Kotona lapset söi lounaan ja sen jälkeen V vaihtoi niille vaatteita. Vein ne pikapikaa koululle ja tulin ite takaisin. Olin netissä jonkun aikaa ja yritin lukea kirjaa, mutta ei oikein onnistunut.

Puol neljän aikoihin hain lapset koulusta kotiin, vaihdoin niille vähän vaatteita (juhlavampia, synttärit kun kerran oli kyseessä) ja sitten lähettiinkin party-paikalle. Meidän piti ensin mennä paikalle silleen, että Amanda ajaa edessä ja minä sitten perässä, kun en tienny että missä tää juhlapaikka oikein sijaitsi. O oli kuitenkin ottanut auton, joten mun piti sitten yksin lähteä. Eikä ees ollut vaikeata löytää oikeaa tietä. Ongelma oli vaan ettiä se oike talo. Löysin numerot 37 ja 39, mutta se 38 puuttu välistä. Piru sentään. Toisella puolella tietä oli 18 ja 20. Soitin sitten Amandalle, että missä hiivatissa se kämppä oikeen on. Kuulema nää englantilaiset rakentelee talonsa niin upeasti, että parilliset ja parittomat numerot ei olekaan vastakkain, vaan saattaa olla vaikka kuinka pitkällä sitä tietä eteenpäin. No niin oli tääkin. Ja oisin varmaan tajunnu sen ilman soittamistakin, mutta kun oltiin jo myöhässä ja pientä paniikin poikasta alko syntymään. Joskin nauratti se tilanne aika kovin.

Löydettiin talo sitten viimein ja mentiin sisään. Siellähän oli pippalot jo ihan todella käynnissä. Pihalla kaikki juoksenteli, ja mikäs siinä oli juoksennellessa kun takapiha oli täynnä kaikenlaista pomppulinnaa, pallomerta, majaa ja liukumäkeä. Ja Angela ja Lily tietenkin heti ensimmäiseksi löysi nuket, lastenrattaat ja semmosen pikkusen talon.

Lapset leikki puolisen tuntia ja sitten oli ruoka-aika. Kaikenmaailman herkkuja oli pöydät täynnä. Minäki sain maistaa kaikenlaista mukavaa. Seuraavaksi leikittiin "pass the parcel"-leikkiä, eli lahja joka oli kääritty sanomalehteen moneen kertaan ja sitten kun musiikki lakkasi soimasta, se kenellä paketti oli, sai avata aina yhden kerroksen sitä paperia. Vika kääre oliki sitten semmosta ihan oikeata lahjapaperia, jotta se aikuinen joka sitä musiikkia "käytti", pysty pitämään huolen siitä että joku ei saanut montaa lahjaa. Lily voitti yhden. Hienoa, varsinkin kun kumpikaan tytöistä ei ensin meinannut tulla mukaan koko leikkiin.

Vielä puolisen tuntia ulkoleikkejä ja sitten kotiin. Mukaan saatiin kauheasti kaikkea tavaraa ja vielä helium-ilmapallot. Harmi kun mä en saanu, ois tullu kiva, kimee ja heliumintäyteinen vappu.

Kotona hain nopeasti kurssitavarat ylhäältä ja lähdin kävelemään kohti koulua. Tällä kertaa siellä oli jopa minä ja kaksi muuta, mutta oli ihan kivaa. Aletaan nyt vihdoin ja viimein tekemään niitä omia sivuja, jotka sitten pitää luovuttaa jossain vaiheessa sille opettajalle. Tai eihän sille luovuteta periaatteessa kun vaan se sivujen osote. Kiva.

Kotiin ja koneelle, mutta ilmeisesti kaikki on jo nukkumassa. Ihanaa. Näin paljon mä siis merkkaan teille. Tattista.

Mutta joo, varmaan ihmettelette mun äkillistä kirjoitustyylin muutosta. Johtuu puhtaasti siitä, että on taas korkea aika yrittää pikkasen tätä kirjakielisempää tyyliä harjottaa, kokeissa ei sais puhekielisyys näkyä. Ei tekstissä, eikä varsinkaan puheessa. Ainakaan pahemmin. Mutta älkää peljätkö, minä se silti olen =o) As you probably can see.

Niin ja vielä semmonen. Haluisin tietää, että ketä tätä nyt oikein lukee? Tiedän noin suunnilleen 14 henkilöö, jotka täällä satunnaisesti piipahtaa, mutta ois oikeesti kiva tietää että kuinka paljon täällä on henkilöitä. Vai onko ollenkaan. Eli pliis kaikki immeiset, hihkaiskaa tuolla kommenttilaatikossa jos tätä luette. Ei tarvi kun vaikka jättää nimen alkukirjain, että erotan anonyymit toisistaan. Ja siis kommentointihan ei vaadi kirjautumista, siis sellasta oikeeta. Että jos ihmiset kiltit jaksaisitte, niin tehkää niin jooko pliiis? Nii ja jos oot tilannu mut blogilistalta, ni seki ois kiva tietää. Mutta ei tietenkään pakollista =o) (äiti on ilmeisesti jaellut tätä osotetta aika monelle, et jos löytyy lisää sukulaisii, tai muuten vaan tuttuja, ni ois kyllä mukavaa (o= )

Mutta nytten menenkin nukkumaan, huomenna pullotan siman. Ellei sitä ole joku ihana ihminen kaatanut viemäriin tai muuten vaan pilannut. Huomisiin _o/

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

äiti ainaski lukee joka päivä.

Anonyymi kirjoitti...

määääää

Anonyymi kirjoitti...

Ja Pia=o0

Anonyymi kirjoitti...

joo yhä lueskelen :)

Anonyymi kirjoitti...

lukee joka pvä

sea kirjoitti...

Minä olen tilaaja. :)

Anonyymi kirjoitti...

minäkin! olen myös tilaajasi!

Elina kirjoitti...

oih, mahtavaa =o) monta jo ilmottautunu =oD ja jopa yks ihan tuntematon, tervetuloa vaan näin virallisesti =oD

Anonyymi kirjoitti...

jees

Elina kirjoitti...

jehei! eli siis kaheksan ilmottautunutta, mahtavaa =o)

vieläkin saa ilmotella, jos ei viel sitä oo tehny. kiva tietää ketkä kaikki lueskelee =o) ihanii ootte kyl =oD

Anonyymi kirjoitti...

Minna ja Janikakin käy lukemassa kuulumisia =)

Anonyymi kirjoitti...

mut tiiatkin:)
Elean

Anonyymi kirjoitti...

Oulussakin luetaan. Löysin sivut linkkinä eräältä toiselta spacelta. Kiva lueskella, kun joku näkee vaivaa kirjoittaakseen joka päivä. Hauskaa vapun päivää!
t.H

Elina kirjoitti...

vautsi! kaks ihan uutta tuttavuutta! hienoo =oD

viel puuttuu parin oleellisen henkilön nimee listalta, mutta minkäs sille voi.

ja H, kiitos kommentista. Kiva kuulla joskus kehujaki tästä. Tiiän ettei teksti todellakaan oo mitään maailman parasta, eikä ees kovin kiinnostavaa, mut kehut on aina kivoja =oD Varsinkin siis ku ne jotenki liittyy tähän blogiin itessään =o) jei!

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin luen tätä :) t.Eve

Anonyymi kirjoitti...

moi :> mäkin oon aina välillä käyny lukemassa. löysin kun hain blogeja lontoo hakusanalla.

Elina kirjoitti...

ui hienoo =o) lisää vaan tippuu koko ajan =oD jeih =oD