keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Happy Valentine's everybody!

Aamulla ei jaksanu nousta ylös, ei sitte millään. Kuitenki kasin aikaan oli pakko olla jo alhaalla, ku Valerie ja Amanda lähti kouluun ja töihin. Tein ittelleni aamupalaa, lapset oli jo syöny. Katoin telkkaa puolisen tuntii, lapset leikki jotai. Lapset kylpyyn, rasvaukset ja pukemista. Laitoin itteni kuntoon ja menin tekemään ruokaa, kello oli jotai kymmenen.

Tein makaronilaatikkoo, jossa oli porkkananpaloja. Tuli iha hyvää. Sain sen kahentoista aikoihi valmiiks. Lapset syömään ja sit kouluun.

Koulusta takas ja kone auki et pääsin kattomaan missä se LRC oikein on, että menisin oikeeseen paikkaan heti ekaks. Siellähä se kampuksella vaikutti olevan. Sinne siis. Kysyin vastaanotosta, että missäs se oikeen on ja nainen siellä anto ohjeet. Löysin sen paikan aika nopeesti, mutta sitte ovella oliki lappu. Aukee uudestaan kolmelta. Kelloha oli siis kakskyt yli kaks. Ihanaa. No eihä siinä muu auttanu ku lähtee käppäilemään. Kävelin South Ealingin asemalle, ku en oo sielä ennen käyny ja käännyin takasi. Koululla olin jo kymment vaille kolme, joten oottelin sielä et ne tulee avaamaan. En onneks ollu ainoo.

Sain korttini ehkä viidessä minsassa, maksoin sen £10 ja lähin himaan. Himassa katoin Hymypojan, joka oli hiukan, hmm, erilainen =oD Valerieki tuli kotiin jossain sen leffan loppuvaiheilla. Oli kuulema ollu kiva päivä, mielenkiintonen.

Lähin hakee lapsii ku leffa loppu. Ne oli tehny ystävänpäiväkortit. Söpösii. Himassa lapset söi paistettuja plantaaneja ja pekonimunakasta. Mä söin makaronilaatikkoo ja leipää. Ja vähä wobble wabble jellyä. Lapsetki söi, ni oliha sitä vihdoin ja viimein pakko maistaa. Oli iha jeppistä.

Sitte lapset pesulle ja sänkyyn. Emppu lähetti Goomilta otetun Happisvideon, oli ihana<3 Haluun keikalle!!!! Tai tyytyisin kyl sinkulaanki, jos semmonen kohtapuoliin vaikka tulis =o)

Meseilin ihmisten kanssa alhaalla, katottiin V:n kanssa telkkaa, Amanda tuli kotiin. Katottiin CSI. Sitte koneesta meinas loppuu akku, ni oli pakko tulla ylös. Katoin omassa huoneessa Shamelesin ja jonku dokkarin ja Prison Breakin. Kohta nukkumaan, luulisin.. Päätä vähä särkee, et ois ehkä iha hyvä saada kunnon unet. Ku ei kuitenkaa haluis nukkuu huomena koko päivää, vaik se oiski vapaa. Mut nyt lopetan tän, yöt kaikille _o/

Nii ja erittäin hyvää ystävänpäivää kaikille! Kaikille ystäville superpaljon =o) Ja vaik ystävänpäivänä aina arvostetaan ystävii, ni vois sitä muistaa joskus muulloinki niitä muistaa. Tuntuis spesiaalimmalta. Muistakaa muistaa ystävii muulloinki =oD
Lots of Love(=LoL???) Ootte kaikki spesiaaleja
<3<3<3<3<3<3<3<3

Ei kommentteja: