K. Sunnuntaina oli taas siis kirkkopäivä. Ja oltiin erittäin todella ajoissa. Ku mentiin sinne, ni pappi vasta puki päälleen, et oltiin niinku iha mielettömän hyvissä ajoin sielä. Paikkoja oli vaikka muille jakaa, eikä kaikki ees tullu täyteen. Lapset oli suhtkoht kilttejä, vaikkei ollukaan =o/ Kauppojen kautta kotiin ja välipalaa lapsille. Amanda vei lapset serkkujaan kattomaan, joten mä sain vähä niinku vapaan iltapäivän. Kattelin Siskoni On Noidan ekaa tuotantokautta, söin ja chillasin. Lapset ja Amanda tuli kotiin joskus seittemän aikoihin. Angela oli kipee. Oli oksennellu ja ripuloinu kylässä, pikku reppana. Amanda laitto lapset kouluun ja sit katottiin Batman Begins. Angela ei menis aamulla kouluun, ku oli tautinen.
Aamulla ylös vähä ennen seittemää, Angela oli aikas veltto, pysty juomaan vaan vettä. Lily söi aamupalaa ja sit kylvetin sen ja puin. Valerie puki ja kylvetti Angelan sit vähä myöhemmin. Sit imuroin ja vein roskat ja huiskuttelin pölyjä sellasella erittäin kliseisellä pölyhuiskalla. Turkoosi, höyhenistä tehty semmonen huiska. Iha kiva =oD
Juotettiin Angelalle koko ajan jotai juotavaa, ettei se iha kuivuis, mut ei sil kyl enää ollu mitää ongelmaa. Onneks. Varmaan vien sen huomen kouluun. Jeh. Vähä vapaata saadaan meki. Ennen lounasta vein Paketin postiin. Eikä maksanukaa ku koko viikon palkan, ainaki melkeen =o/ Mutta tulipaha lähetettyy.
Kotona katteltiin telkkarii ja sit Lily söi lounasta, Angelal ei oikeen ollu nälkä, mut söi se silti plantainin palasen. En tiä sen nimee suomeks. Jos joku tietää, ni viestiä mulle. Semmonen banaanin näkönen hedelmä/vihannes joka ei pehmene ku sen paistaa tai keittää. Toisin ku banaani. Mut enivei. Angela söi siis sitä ja sit laitettiin ne nukkumaan. Tosin Lily oli ainoo joka oikeesti nukahti. Nukku kai jonku tunnin ainaki.
Kateltiin telkkaa ja sit tein Lilylle ruokaa, Valerie vei Angelan jo nukkumaan. Lilylle kanaa, pyöriteltynä jauhoissa, mustapippurissa ja suolassa. Ja sit riisii ja herneitä. Oli kyl iha hyvää ja Lilyki näytti tykkäävän =o) Sit L pesulle ja nukkumaan. Mä kattelen tässä nyt telkkarii ja juttelen Änin kanssa. Aikasemmin puhuttiin Pian ja Pasin kanssa ja äitinki. Kymmenelt nukkumaan ja kohta Noitia lisää. Jehnas.
Mutta nyt lopettelen, väsyttää aika mielettömästi, pakko päästä tänää aikasin nukkumaan. Nii ja! Se savupilvi sieltä öljymestasta tulee huomena kuulema tänne päin, ei siis saa lähtee ulos. Nii ja sanoinko et heräsin sunnuntai-aamuna siihen, ku koko talo tärisi ja joku ihme ukkostyylinen ääni kuulu. Tosin se kesti 10x kauemmin ku ukkonen, mut unisena en sitä tietty tajunnu. Mut siis se räjähdys sielä öljymestassa tuntu täälä asti, vaik ollaan kuitenki aika tosi kaukana siitä =o7 Siinä pieni tietoisku, nyt oikeesti lopetan, moik _o/

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti